Oppiaineet ja sisällöt

Tags

Korson suuralueKoulutusOpiskelijat

Lumossa opiskelija voi yleissivistävien aineiden ohella kehittää taiteellista ilmaisuaan, luovuuttaan, tulkintaansa sekä eri taiteenalojen ymmärtämistä. Lumon lukiossa voi opiskella monipuolisesti luonnontieteitä ja syventää tietämystään poikkitieteellisillä, soveltavilla ympäristöopinnoilla, joihin kuuluu retkiä Suomessa ja ulkomailla, opiskelua yliopistolla sekä asiantuntijoiden luento- ja keskustelutilaisuuksia.

Kemian opiskelua Lumon laboratoriotiloissa

"Lulu" eli Lumon luovat opinnot

Lumon luovissa opinnoissa voi myös suorittaa teatteritaiteen, kuvataiteen, liikunnan, median, musiikin ja tanssin lukiodiplomin. Lisäksi voi suorittaa valtakunnallisen puheviestintätaitojen päättökokeen. Lumon lukion luovien opintojen painotus valmistaa opiskelijaa tulevaisuuden työelämän tarpeisiin kehittämällä kykyä itsenäiseen ja luovaan ajatteluun, uusien ratkaisuiden etsimiseen, yhteistyön tekemiseen sekä oman ajattelun artikuloimiseen. Lulu muodostaa yhteisön, johon jokainen taiteista kiinnostunut lumolainen on tervetullut. Lulu käy yhdessä eri taidealojen retkillä ja tapahtumissa ja suunnittelee ja toteuttaa teoksia ja tempauksia Lumon lukion arkeen.

Valinnaiset kieliopinnot

Lukiomme opinto- ja kielivalikoima on runsas. Tarjolla on englannin ja ruotsin lisäksi ranskan, saksan, venäjän, espanjan, japanin ja italian opintojaksoja. Useiden oppiaineiden kursseilla tehdään kansainvälistä yhteistyötä ja opintomatkoja ulkomaille. Ruotsin ja englannin opiskeluun on tarjolla viikoittaista tukea.

Lumon iso liikuntahalli, tanssisali ja painisali antavat mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan.

Humanistiset ja yhteiskunnalliset oppiaineet

Lumon lukiossa voi pohtia ihmisyyttä ja kehittää ajattelun taitojaan itsenäisesti ja ryhmässä kaikilla humanististen aineiden kursseilla. Kursseilla toteutetaan monipuolisesti yhteistyötä erilaisten yhteisöjen ja museoiden kanssa. Erilaisia opiskelumahdollisuuksia pidetään jatkuvasti esillä. Kursseilla hyödynnetään monipuolisia työskentelytapoja ja humanististen tieteenalojen taidot ovat kaiken toiminnan keskiössä.

Historian opiskelussa liikutaan sujuvasti globaalista näkökulmasta paikallishistoriaan. Historian näkökulmat ovat usein esillä erilaisilla teemakursseilla. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetuksessa pyritään ymmärtämään erilaisia ajattelutapoja ja toimintamalleja erilaisten lähteiden ja vierailujen kautta. Elämänkatsomustiedon opiskelussa on käytännöllinen tavoite. Se tukee elämänkatsomuksen ja identiteetin muotoutumista sekä tarkastelee hyvän elämän mahdollisuuksia. Pienryhmäisten uskontojen opetus toteutuu myös Lumossa.

Filosofiassa tarkastellaan eri tapoja ymmärtää ja jäsentää todellisuutta. Opiskelun keskeisenä tavoitteena on ajattelun ja perustelemisen taito.

Psykologiassa keskitytään yksilöihin. Ensisijainen mielenkiinto kohdistuu mielen toimintaan, käyttäytymisen syihin ja hyvinvoinnin mahdollisuuksiin. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä omasta itsestään ja muista ihmisistä.

Lumon lukiossa humanististen aineiden opinnot ovat myös kansainvälisiä. Opintomatkoja on tehty moniin Euroopan maihin, USA:han ja Etiopiaan.  Kohteina on niin museoita, tutkimuslaitoksia kuin kulttuuri- ja luontonähtävyyksiä. Opintomatkoihin liittyy aina sekä laajojen ennakkotehtävien että loppuraportin tekeminen. Matkalla kohteissa kierretään yhdessä ja ohjelma on yleensä työntäyteinen.

Luonnontieteet Lumossa

Lumon lukiossa voi opiskella monipuolisesti luonnontieteitä ja syventää tietämystään erilaisilla soveltavilla kursseilla. Kaikki luonnontiedeaineiden kurssit tarjoavat vierailukäyntejä eri alojen laitoksiin sekä mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa oma tutkimus opettajan ohjaamana. Lumon lukiossa on korkeatasoiset opetustilat ja oma laboratorio.

Kemian kursseja järjestetään Lumossa yhteensä kahdeksan ja erityisesti työkurssilla tutustutaan laboratoriotöihin. Pitkän matematiikan rooli on korostunut haettaessa jatko-opintoihin. Lumon lukiossa pitkän matematiikan opiskelijoille tarjotaan opintoja jokaiseen jaksoon ja lyhyen opiskelijoillekin erittäin runsaasti opetusta. Tämän lisäksi koulussamme pyörii viikoittain Matikkahengaus, johon voi tulla laskemaan kotitehtäviään yksin tai porukalla. Paikalla oleva opettaja auttaa tarvittaessa. Lumossa on myös mahdollista opiskella kosmologiaa eli tähtitiedettä. Robotiikan kurssilla opetellaan rakentamaan ja ohjelmoimaan robotteja.

Biologian ja maantieteen kursseilla opiskelijat vierailevat mm. Heurekan laboratoriossa, Helsingin Yliopiston Biotieteiden laitoksella sekä retkeilevät pääkaupunkiseudun kansallispuistoissa. Biologian ja maantieteen opinnot tarjoavat myös mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa oma tutkimus opettajan ohjaamana. Lisäksi biologiaa voi Lumossa opiskella englanniksi kahden kurssin verran.

Lumon lukiossa luonnontieteiden opinnot ovat myös kansainvälisiä. Noin joka toinen vuosi järjestetään CERN-kurssi, jossa fysiikan opiskelijat vierailevat hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissä, Sveitsissä. Opintomatkoja on tehty moniin Euroopan maihin, Yhdysvaltoihin ja Etiopiaan. Uutena ystävyyskouluna on rakenteilla yhteistyö Jinaniin, Kiinaan. Kohteina on niin museoita, tutkimuslaitoksia kuin kulttuuri- ja luontonähtävyyksiä. Opintomatkoihin liittyy aina sekä laajojen ennakkotehtävien että loppuraportin tekeminen. Matkalla kohteissa kierretään yhdessä ja ohjelma on yleensä työntäyteinen.

Laaja-alaisuus

Lumossa laaja-alainen osaaminen läpileikkaa kaiken toiminnan. Hyvinvointiosaaminen näkyy niin kurssitöiden sisällöissä kuin opiskelijoiden kohtaamisessa päivittäisessä vuorovaikutuksessa. Vuorovaikutusosaamista ja kunnioittavaa toisten kohtaamista harjoitellaan ryhmätyöskentelyssä ja arkipäiväisissä tilanteissa. Koska oppiaineet käsittelevät samoja teemoja eri tieteenalojen näkökulmista, monitieteinen ja luova osaaminen nousevat esille asiasisältöjä läpikäydessä. Opettajat pyrkivät tietoisesti nostamaan opiskelijoille esille eri aineiden ja kurssien yhteisiä teemoja. Yhteiskunnallinen osaaminen on olennainen osa tärkeitä teemoja ja taitoja. Yhteiskunnalliset teemat kytketään eettisiin ja ympäristönäkökulmiinGlobaali- ja kulttuuriosaamista käsitellään monipuolisesti eri opintojaksoilla ja opiskelijaa tuetaan kehittämään omaa kulttuuri-identiteettiään ja ymmärtämään myös muiden kulttuuri-identiteettejä.